Ajankohtaista

14.10.2011 Lehdistötiedote: Laaturemontti Vuoden Yrittäjäksi

Katto- ja ulkoverhousremontteja tekevä Hämeen Laaturemontti on valittu Pirkkalan vuoden yrittäjäksi. Pirkkalan Yrittäjien mukaan yritys on ansioitunut ja toiminnallaan osoittautunut esimerkilliseksi toimialansa ja koko yrittäjäkunnan edustajaksi Pirkkalassa. Sen kehitys ja kasvu on ollut hallittua ja suunnitelmallista ja toiminta pitkällä tähtäimellä kannattavaa ja tuloksellista. Lisäksi Hämeen Laaturemontin asema työllistäjänä Pirkkalassa on merkittävästi korostunut.

- Hämeen Laaturemontti on hyvässä kasvussa oleva yritys, joka tarjoaa töitä ja on taloudellisesti pärjännyt loistavasti. Se täyttää kaikki Pirkanmaan Yrittäjien määrittelemät Vuoden Yrittäjän laatukriteerit, mikä on äärimmäisen harvinaista. Yritys on mennyt eteenpäin määrätietoisen ja esimerkillisen Kimmo Riihimäen komennossa. Hän on persoona mutta silti tavallinen henkilö, joka kulkee haalarit päällä ja on osa porukkaa. Riihimäki on osoittanut johtamistaitonsa työnteolla.
Toimitusjohtaja Riihimäki on valinnasta hämmentynyt mutta mielissään.
- Mukava tietää, että toimintamme näkyy myös katukuvassa. Kukaan yrittäjä ei tee näitä hommia yksin, joten isoin kiitos kuuluu koko työporukalle. Haluan kiittää myös Pirkkalan kuntaa, joka on mahdollistanut toiminnan laajenemisen jo kolmannella tontilla.
Hämeen Laaturemontti saa tunnustuksestaan palkinnoksi taiteilija Teija Kangaslammen suunnitteleman ja toteuttaman Vahvuus-­taideteoksen, kunniakirjan sekä Vuoden Yrittäjä –rintamerkin. Lisäksi yhteistyökumppanit palkitsevat Vuoden Yrittäjän omalla yhteisellä lahjallaan.

Lisätietoja:

Pirkkalan Yrittäjät
Puheenjohtaja Vesa Lammi
p. 0400 231 475
Hämeen Laaturemontti
Toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki
p. 0400 730 671