LUJA-LAURI tuli Nokianvirran koululle

Nokianvirran koulu , Nokia

Rehtori Harri Yli-Valkaman mukaan vuonna 1998 tehty lisäosa oli selkeästi rakennettu väärin.

– Kattoon oli valittu aivan väärä materiaali ja aluskatteet oli laitettu väärin. Onhan se ikävää huomata tällaista, mutta onneksi pahempia ongelmia ei ehtinyt syntyä ja saimme ongelman kohtuullisen nopeasti kuntoon.

Remontti Nokialla päästiin toteuttamaan marraskuussa 2013. Korjattavaksi tuli noin 2160 neliömetriä kattopinta-alaa.

Kohteen tarkistus ennen tarjousta

Urakan kilpailutuksesta ja valvonnasta vastasi Nokian kaupungin puolelta toimistorakennusmestari Matti Kataja.
Miksi Vesivek valittiin tekijäksi ja millaisia asioita tämänkaltaisissa julkisissa hankinnoissa tulee ottaa huomioon?

– Vesivekiltä tuli edullisin tarjous ja lisäksi yrityksen tausta ja paperiasiat olivat kunnossa. Julkisten hankkeiden kilpailutuksessa on huomioitava se, että suunnitelmat vastaavat laajuudeltaan ja sisällöltään tarjouspyynnössä esitettyä. Tarjouspyynnöt laitetaan valituille urakoitsijoille. Tässä tapauksessa otimme tarjoukset neljältä toimijalta. Tarjousten vertailuperusteista painavin on hinta, Kataja selventää.

Vesivekin edustaja kävi tutustumassa kohteeseen ennen tarjouksen antamista, mikä lisäsi luotettavuutta sekä tekemisen tasoon että hintaan.

– Teimme pienurakkasopimuksen ja aikataulut. Arvioitu urakkakesto oli kolme viikkoa, mutta Vesivek sai urakan valmiiksi vain kahdessa viikossa, Kataja kehuu.

Turvallisuus ennen kaikkea

Työn käynnistyessä marraskuussa elettiin alkutalvea. Talvi on itse asiassa otollista aikaa kattoremontille, sillä sateen riski on pieni. Vanha tiilikate purettiin, uusi aluskate ja rimoitukset asennettiin ja uudeksi vesikatteeksi laitettiin lukkosaumakate.

– Vesivek uusi myös vesikourut, syöksytorvet, kaikki läpiviennit, katteeseen liittyvät pellitykset, lumiesteet, kulkusillat ja lapetikkaat, Kataja luettelee.

Remontti toteutettiin koulun ollessa käynnissä, joten turvallisuudesta oli huolehdittava viimeistä piirtoa myöten. Työmaa-alue rajattiin lippusiimalla ja verkkoaidalla; sisäänkäyntejä suljettiin hetkellisesti tai suojattiin katoksilla. Yhteistyö koulun kanssa sujui hyvin.

– Vesivekin työskentely oli nopeaa ja ainakin näin maallikon silmin myös jälki hyvää. Turvallisuusasiat oli otettu esimerkillisesti huomioon, rehtori Yli-Valkama kiittelee.

– Koulun työntekijöiden tehtäväksi jäi ainoastaan oppilaiden valvonta ja ohjeistaminen, huolehtiminen siitä, etteivät oppilaat mene lähelle rakennustelineitä. Vaikka remontti aiheutti toki esimerkiksi pysäköintirajoituksia, sujui urakka lopulta niin nopeasti ja lopputulos oli niin hyvä, ettemme voi olla kuin tyytyväisiä.

Arvosana: kiitettävä

Myös kaupungin toimistorakennusmestari antaa Vesivekille kiitettävän arvosanan.

– Kaikki sujui vaivattomasti ja kohde valmistui nopeammin, mitä sovittiin. Koko projektin aikataulu oli tiukka, sillä investointimääräraha myönnettiin syyskuun lopussa 2013 ja se oli käytettävä vuoden 2013 aikana. Talvialennuksia ei pystytty hyödyntämään, mutta laskutus meni sopimuksen mukaisesti ja jälki oli hyvää.

Nokianvirran koulun elämää vartioi nyt Luja-Lauri –lukkosaumakatto, joka on Vesivekin omaa profiilituotantoa ja jolle annetaan 20 vuoden takuu. Tässä koulussa ei siis ainakaan kattoasioista tarvitse hetkeen huolehtia.