Taloyhtiön aikahyppy

As Oy Epilänhelmi , Tampere

As Oy Epilänhelmi on Tampereella Tohloppijärven maisemissa sijaitseva asuntoyhtiö, jonka kolmessa erillisessä talossa on yhteensä 21 huoneistoa. Rakennukset valmistuivat vuonna 1985, joten eri tasoissa oleva alkuperäinen harjakatto alkoi olla jo korjauskunnossa.

– Vettä oli tullut asuntoihin useampana keväänä. Vaikka vanha tiilikate tuntui olevan päällisin puolin kohtuullisessa kunnossa, muovinen aluskate oli jo rakennusvaiheessa ollut liian tiukalla. Näin tuuletus oli jäänyt heikoksi ja pakkasella materiaalin supistuminen oli repinyt katteen kiinnityspisteitä ja läpivientisaumoja, isännöitsijä Marika Kyrölä kertoo remontin syistä.

Projekti asiantuntijoille

Yhtiön hallitus päätti selvityttää tilanteen ja mahdollisuudet ulkopuolisella konsultilla. Uuden katon rakennuttaminen ja valvonta annettiin Raksystems Anticimex –insinööritoimiston tehtäväksi. Ismo Hakkarainen yhtiön Tampereen-toimistosta alkoi selvittää vaihtoehtoja huopa-, tiili- ja peltikatteiden välillä.

– Talojen 1:4 kattokaltevuus oli turhan loiva tiilikatetta ajatellen. Kun lisäksi aluskatteessa oli puutteita, oli alkuperäinen suunnitelma uusia tiilikatto aina kattotuoleja myöten. Pohdinnan edetessä huopakatteen käyttöikä alkoi epäilyttää, tiiliratkaisun remonttiaika taas olisi venynyt asukkaiden kannalta pitkäksi. Mutta myös nämä sisällytettiin tarjouskierrokseen.

Kesätöitä taitaville

Epilänhelmen hallitus päätyi Vesivekiin, josta arvioitiin uuden peltikaton valmistuvan kahdessa viikossa, Hakkarainen vertailee.

– Remontti sovittiin tehtäväksi kesäkuun kuluessa. Töiden alettua kävin kohteessa päivittäin, ja koska tahti oli varsin ripeä. Varsinkin purkutyön edetessä lahovaurioita paljastui otsapinnoista ja muistakin rakenteista.

Hakkarainen kiinnitti huomiota etenkin aluskatteen asennukseen, mikä sujui oikeaoppisesti.

– Lisäksi Vesivek asensi ruoteisiin korokerimat, jolloin rakenteiden tuuletus parani entisestään. Kun mukaan lasketaan puurakenteiden kosteuskorjaukset, parannukset liesituuletinten torviin yläpohjatilassa, päätykolmioiden laudoitukset, räystäiden otsapintojen maalaus, kattosillat, kattoluukut ja sadevesijärjestelmä, niin kaikkiaan remontti kesti kolmisen viikkoa, Hakkarainen tiivistää.

Isännöitsijä Marika Kyrölä kiittää vaivatonta kokonaistoimitusta.

-Isännöitsijänä sanoisin, että tällaisissa suurissa projekteissa kannattaa käyttää sekä projektiohjauksessa että toteutuksessa kokeneita ammattilaisia. Oikea tieto ja tehokkuus säästävät monelta harmilta sekä rahan- ja ajanhukalta.