Tuli talon näköinen, ensimmäistä kertaa!

Anneli ja Ilkka Salo, Kangasala

– Me ollaan niin tyytyväisiä oltu tähän ulkonäköön, Anneli ja Ilkka Salo toteavat yhteen ääneen pihallaan, kauniilla omakotialueella Kangasalla.

Kun he alkoivat suunnitella pulpettikattonsa korottamista, päätavoitteet olivat kunnollinen käyttöullakko ja se, ettei katolle tarvitsisi lumen ja jään takia enää kiivetä. Parantunut lämmöneristys toi lisäksi 1 000 öljylitran säästön.

– Kyllä se pieni yllätys oli, että öljyä kuluu niin paljon vähemmän. Kolmasosa kulutuksesta sentään. Meillä tehtiin samassa yhteydessä varaava takka ja sitä myös paljon käytetään. Se tietenkin vaikuttaa myös, Ilkka kertoo.

Tarjousvaiheessa ratkaisi lopulta se, että Vesivek tekee kaiken itse. Yksi muuten varteenotettava tekijä olisi rakentanut katon valmiille kattotuoleille. Se taas olisi merkinnyt Saloille monien tekijöiden kanssa sopimista ja yhteensovittamista. Eikä vanhemmassa talossa joka kulmakaan liene niin suora, että valmiit kattotuolit sellaisenaan sopisivat.

Remontista ei haittaa edes lapsille

Anneli Salo on perhepäivähoitaja, ja toiminta jatkui remontin aikana kutakuinkin normaalisti. Remontti kesti vain kolme viikkoa, eikä haitannut lasten elämää millään tavalla. Neljät vanhemmat tuomassa ja viemässä lapsia aamuin illoin, eikä edes pysäköinti aiheuttanut ongelmia.

– Viiden miehen porukka tuli joka aamu seitsemäksi. Pitkää päivää tekivät, mutta kymmeneen saakka olivat vain aluskatevaiheessa, tietysti että saatiin työ mahdollisen sateen alta pois. Joka ilta peittelivät huolella katon ja siivosivat jälkensä, Ilkka Salo kertoo.