Ajankohtaista

Toivio

Toivion päiväkoti sai uuden katon lahjoituksena

Turvallisia leikkejä uuden katon alla!

Toivion päiväkoti Pirkkalassa on noin 30 lapsen ja 6 opettajan yhteisö. Rakennus, jossa päiväkoti toimii, valmistui vuonna 1958 ja toimi alun perin opettajien asuntolana. Sittemmin tiloissa on ollut muun muassa kirjasto ja kerhotoimintaa. Päiväkodiksi rakennus laajeni pikkuhiljaa – ja kun kirjasto vuosi sitten siirtyi muualle, saatiin koko rakennus päiväkodin käyttöön.

Katon kanssa oli kuitenkin huomattu ongelmia. Katosta puuttui lämpöä eristävä aluskate ja rännit olivat huonossa kunnossa. Kattoa oli yritetty paikata vuosien saatossa, muun muassa laittamalla mineraalivillaa purun päälle – mitä ei tänä päivänä edes suositella – mutta kattoremontti oli ilmeisen tarpeen.

– Vettä ei sentään ole tullut sisään, mutta kylmä on ollut, päiväkodin vastuuopettaja Piia Huntus kertoo.

Kattoremontista oli keskusteltu kunnan kanssa jo useana vuonna, ja remontti oli merkitty jo budjettiinkin – mutta toisin kävi. 2013 ilmoitettiin, että remontti siirtyisi vuoteen 2015, sillä vuodelle 2014 kunnan kirstussa ei olisi remontin vaatimaa noin 40 000 euroa.

Lisää lämpöä!

Hämeen Laaturemontin 20-vuotisjuhlissa Pirkkalan pormestari Helena Rissanen yllätettiin perin pohjin, kun hänelle toimitettiin tieto, että Laaturemontti lahjoittaa Toivion päiväkodille täyden kattoremontin kiitoksena hyvästä yhteistyöstä.

– Uudet toimitilamme ja niille löytynyt tontti ovat Pirkkalan kunnan päättäjiltä osoitus lujasta tahtotilasta edistää kunnan elinkeinoelämää ja paikallista yrittäjyyttä. Kattolahjoituksella halusimme kiittää Pirkkalan kuntaa kasvumme ja menestyksemme mahdollistamisesta ja onnistumisemme tukemisesta, toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki perustelee.

Tieto ehti tavoittaa päiväkodin Moro-lehden kautta, ennen kuin kunta ehti informoida iloisesta uutisesta.

– Luimme lehdestä remontista ja olimme toki valtavan yllättyneitä, tyytyväisiä ja kiitollisia uutisesta! Tänäkin talvena meille on tuotu lisää lämpöpattereita lämmittämään nurkkia, mutta nyt asiat saadaan kerralla kuntoon, Huntus kiittelee.

Turvallista työskentelyä ihmettelevien silmäparien alla.

Hämeen Laaturemontin toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki kiipesi itsekin katolle, kun remontti vihdoin päästiin toteuttamaan tammikuun lopulla. Pakkasta oli napakat 20 astetta, mutta se ei menoa haitannut.

– Hikihän tässä tulee! Ei pakkanen meitä haittaa, Kimmo kuittasi työn sivussa.

Suuressa nosturissa riitti päiväkotilapsilla ihmettelemistä.

– Lapset ovat tuijottaneet ikkunassa silmä kovana, mitä pihamaalla tapahtuu. Tänään oli liian kylmä ulkoiluun, mutta eilen olimme lasten kanssa ulkona katsomassa touhua hieman lähempää. Hämeen Laaturemontti on huolehtinut turvallisuudesta erittäin hyvin ja olemme voineet olla siltä osin huoleti. Lisäksi toiveenamme oli, ettei työtä tehtäisi päiväunien aikaan, ja se otettiin hienosti huomioon: miehet pitivät taukoa sillä välin, kun lapset nukkuivat. Tosin, eipä remontista ole paljoa melua lähtenytkään. Se oli mukava yllätys, Huntus sanoo.

Hyvä maine ei edellyttänyt taustatöitä

Kolmen päivän aikana vanha katto purettiin, kattoa korotettiin, asennettiin tarvittavat aluskatteet ja kaiken kruunuksi saatiin Laaturemontin oman tuotannon Luja-Lauri –lukkosaumakatto.

Pirkkalan kunnan tilapalvelupäällikkö Markku Viinamäki toimi tarkastajana kohteen valmistuttua. Viinamäki vastaa toimenkuvassaan kunnan rakennusten, niin uudis- kuin saneerauskohteiden, rakennuttamisesta ja valvonnasta.

– Toivion rakennusta on laitettu päiväkotikuntoon yksi kulma kerrallaan. Ikkunat oli jo vaihdettu ja kattoremontti oli suunnitteilla. Nyt kun kattoremontti tulikin lahjoituksena, ei meidän huoleksemme jäänyt kuin putkityöt, Viinamäki kiittelee.

Tarvitseeko tämänkaltaisissa lahjoituksissa kunnan tarkistaa yrityksen taustat?

– Hämeen Laaturemontti on toiminut Pirkkalassa niin pitkään ja kokemukset ovat olleet kautta linjan niin positiivisia, ettei tässä kohtaa tarvinnut taustoja tai referenssejä tarkistella. Kävin tarkistamassa kohteen sen valmistumisvaiheessa.

– Oli varsin iloinen yllätys, että kohteessa oli tehty enemmänkin mitä oli alun perin ajatuksena. Vesikatto ja varusteet oli laitettu valmiiksi ja jopa lisäeristykset hoidettu kuntoon. Ilmeisesti lisäeristys meni saman lahjoituksen piikkiin, sillä ei ole laskua kuulunut.

Työn nopeus hämmästytti tilapalvelupäällikönkin.

– Kavereitten nopeus on huikea. Saimme vain ihailla vierestä kohteen valmistumista ja nauttia viimeistellystä lopputuloksesta. Nyt voimme siirtää tämän kohteen arkistoon ja siirtyä seuraavaan. Työtä tällä saralla riittää. Julkisessa rakentamisessa korjausvelat kasvavat, ylläpitotarpeet ovat jatkuvia ja siten on pakko priorisoida.