Yritys

Hämeen Laaturemontti on tehnyt kattoremontteja jo yli 20 vuotta.
Toiminta alkoi vuonna 1993 Pirkanmaalta ja on laajentunut kovan
kysynnän vuoksi ympäri Suomen ja nyt myös Ruotsiin.

Toimitusjohtaja Kimmo Riihimäen perustama yritys on kasvanut yli 500 henkeä työllistäväksi kattoalan kärkiyritykseksi. Riihimäki palkittiin vuonna 2011 Pirkanmaan Vuoden yrittäjäpalkinnolla.

Laaturemontin pääomistajien perustama Kimmo Riihimäki -säätiö jakaa vuosittain stipendiapurahoja kädentaidoissa menestyneille opiskelijoille.

Olemme toteuttaneet yli 20 000 kattoremonttia, 400 taloyhtiön kattoremonttia ja satoja kattojen korotuksia. Vuosittaisen asiakastyytyväisyystutkimuksemme mukaan jopa 96 % asiakkaistamme suosittelisi meitä ja on tyytyväisiä kattoremontin lopputulokseen.

Olemme Isännöintiliiton jäsenyritys, RALA-pätevä remonttifirma sekä mukana tilaajavastuu.fi-palvelun Luotettava kumppani -ohjelmassa. Lisäksi Laaturemontille on myönnetty korkein AAA-luottoluokitus ja suomalaisesta työstä kertova Avainlipputunnus.

Hämeen Laaturemontti on 100 %:sti suomalaisessa omistuksessa

Laaturemontin osake-enemmistön omistaa suomalaisen pääomasijoitusyhtiö Sentica Partnersin rahasto. Sentican rahastojen suurimpia sijoittajia ovat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt ja muut johtavat kotimaiset institutionaaliset sijoittajat. Sentica keskittyy omistajana suomalaisten pk-yritysten kasvumahdollisuuksien parantamiseen.

Lue lisää Sentica Partnersista

Hiacen ratista huipulle

1990-luvun alussa lama puri remonttialaa terävillä hampailla. Urakat vähenivät silloisessa työpaikassani radikaalisti. Remontteja olisi ollut tarjolla itselleni, mutta en saanut laitteita vuokralle työnantajaltani, vaikka omaan lukuun tehdyt työt eivät olisi olleet keltään pois. Suma seisoi. Ei jäänyt kuin yksi vaihtoehto: jatkaa omissa nimissä. Niin Laaturemontti laitettiin alulle.

Työmaita oli luvassa, mutta kaikki muu puuttui. Sain velipojalta lainaksi ränsistyneen Toyota Hiacen, jolla moni muu tuskin olisi suostunut ajamaan. Toiselta veljeltäni liikeni hieman hallitilaa, jossa pääsin alkuun. Firman ensimmäisen akkuporakoneen ostin lapsilisillä, kun starttirahoja ei ollut ja pankeista ei lainaa irronnut.

Ylös ja omilleen

kimmo_hiace

Lama hellitti ja työt lisääntyivät nopeasti. Ensimmäisen työntekijän pestasin lainamiehenä velipojan firmasta. Kaksin kiersimme tekemässä omakotitalojen kourutöitä Tampereen tuntumassa, ja niiden yhteydessä asiakkaat alkoivat tiedustella myös kattoremontteja. Äkkiä meillä olikin kymmenen miestä kattoja asentamassa.

Vuoden 2005 paikkeilla alkoivat seinät tulla vastaan ja ryhdyin kyselemään uutta tonttia, kun kalustoa oli kertynyt ja materiaalin varastointitarpeet lisääntyivät. Vihdoin vuonna 2008 rakensimme uudet tilat Pirkkalaan Turkkiradan ”yritystaajamaan”.

Samaan aikaan rekrytoin ensimmäisen sihteerin vastaamaan paperitöistä. Se vapautti minulta aikaa: Työskentelen katoilla tänäkin päivänä osana asennusporukkaa ja perehdytän uusia työntekijöitä. Olen mieltynyt paljon enemmän peltiin kuin paperiin.

Läpimurtoja

nosturi

Iso siirto oli nosturilla varustetun kuorma-auton hankinta. Nosturi toi mukanaan isoja etuja: Kattorakentaminen on raskasta työtä, josta 80 % on tavaran kantamista ja siirtämistä. Nosturin avulla asentajien työoloja helpotettiin, jolloin myös työntekijöiden vaihtuvuus saatiin minimiin. Samalla tiukkenevat työturvallisuusmääräykset oli mahdollista täyttää kaikissa kohteissa.

Nosturin myötä kehittynyt ”katto 2 päivässä” -asennuskonsepti osoittautui menestykseksi, kun nopeudesta huolimatta laatu ja viimeistely oli korkeatasoista. Ihmisille oli uutta, että kattoremontin aikana sai asua kotona. Vanhoilla metodeilla oli totuttu kuukaudenkin remonttiaikaan ja joskus samanmittaiseen ”evakkoon”.

Kourut mukaan kuvioihin

Ennen Laaturemontin perustamista työskentelin sadevesijärjestelmiä ja kattoturvatuotteita valmistaneen Vesivekin palveluksessa. Jossain vaiheessa aloin ajatella, että olisi hienoa olla taas Vesivekillä töissä – ja niin lopulta kävikin, mutta sitä varten piti ostaa koko firma! Vuoden 2016 alussa Vesivekistä tuli osa Hämeen Laaturemontti -konsernia. Kummankin yrityksen sertifioidut tuotteet ja asentajat takaavat laadun kokonaisvaltaisissa kattoremonteissa, kun asiakkaamme saavat saman katon alta markkinoiden parhaat katot, sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet.

Vesivekin tehdas sijaitsee Orimattilassa ja Hämeen Laaturemontin tehdas yrityksen alkulähteillä Pirkkalassa. Kahden saman alan yrityksen jakaessa yhteiset arvot ja pitkän kokemuksen, on niiden yhteistyö hedelmällistä, mikä heijastuu suoraan asiakkaisiimme.

Nöyrästi mutta ammattiylpeänä tulevaisuuteen

Olen kuullut, että Laaturemontin ilmapiiriin vaikuttaa paljon esimerkkini olla mukana katoilla ja johtaa toimintaa edestä, sen sijaan että patsastelisin pääkonttorissa. Teen työtäni toimipisteissä, milloin Oulussa, milloin Lappeenrannassa ja toisena päivänä Turussa, jotta opin tuntemaan ihmiset – ja he puolestaan saavat tuntuman siihen kuinka meillä toimitaan: meillä jokainen tekijä on samanarvoinen.

Laaturemontti on laajentanut toimintaansa nyt Ruotsiin. Siellä toimintatapamme ja konseptimme on otettu erittäin hyvin vastaan ja markkinoilla on tilaus palvelullemme. Olemme erittäin tyytyväisiä kasvuumme myös siellä.

Lopuksi esitän kiitoksen kaikille asiakkaillemme – pidetään lippu korkealla!

-Kimmo

Toimipaikat

Toimipaikkamme sijaitsevat Pirkkalassa, Nurmijärvellä, Järvenpäässä, Seinäjoella, Joensuussa,Vaasassa, Jyväskylässä, Oulussa, Turussa, Porissa ja Kokkolassa. Paikalliset kattoedustajamme palvelevat noin 100 kilometrin säteellä toimipaikoistaan. Paikalliset kattoasiantuntijasi löydät Yhteys-sivulta tai soittamalla Kattoluuriin.

Ympäristövastuu

Hämeen Laaturemontti huolehtii ympäristöstään, sekä remonttikohteessa että toimipisteidemme jälleenkäsittelyssä. Ympäristövastuussa avainasemassa ovat tehokas logistiikka ja kierrätys. Jokaisen kattoremontin toteutuksessa huolehdimme, että kaikki materiaali toimitetaan kohteeseen yhdellä kertaa – ja myös purkujäte viedään lajiteltuna pois kerralla kohteen valmistuttua. Tuomme tullessamme ja viemme mennessämme!

Omassa lajittelukeskuksessamme pystymme hyödyntämään puujätteen suoraan hakkeeksi ja lämpöenergiaksi nykyaikaisin, tehokkain menetelmin. Jätteistä, joita emme pysty itse hyödyntämään, huolehtivat luotettavat yhteistyökumppanimme.

Näin me toimimme ympäristön hyväksi Minimoitu logistiikka: Tuomme kattoremontin materiaalit tullessamme ja viemme purkujätteet mennessämme. Jätteet lajitellaan tehokkaasti jo kattoremonttikohteessa.

  • Yli 95 % kaikesta jätteestä kierrätetään
  • Tuotantohallin lämmöntuotanto hoituu omalla purkujätteellä
  • Tiilimurskan omavarastointi ja hyötykäyttö on huomioitu maksimaalisesti.